Minäpä lopetin viime perjantaina pikkutyttönä olemisen kun ekat juoksuni alkoi. Mulla oli massu kovin kipeä ja oksensinkin monta kertaa, mutta onneksi oli äiti ja isi kotona hellimässä mua ja pitämässä tassusta kiinni. Sain oikein housutkin,ne tuntui ekaksi vähän hassulta, vaan äkkiä niihin tottui. Nyt jo kuljen housut jalassa niinkuin aina oisin moisia pitänyt.

Tällä viikolla oli kyllä päivisin aika tylsää ja yksinollessani tein takkapuista aikani kuluksi taas hammastikkuja.Yksi päivä tuli mieleeni semmoinen asia kuin henkilökohtainen hygienia.Housut jalassa on aika vaikea pitää henk.koht hygieniasta huolta ja kun isi oli sopivasti jättänyt kodinhoitohuoneen oven auki, niin sieltähän minä löysin pesusienen, jonka sain yllättävän pieniksi paloiksi.

Löysin minä saippuankin,sen vein petiini ja auoin siellä pois paperista.Se vaan maistui (äitin mielestä onneksi) niin vietävän pahalle, niin jätin sen omaan arvoonsa.

Tänään minä kävin tämän vuoden ekassa näyttelyssä,täytin tänään jo 10kk,joten olin junnuluokassa. Äitin mielestä minä käyttäydyin tosi upeasti. Arvostelussa sanottiin että olen Hyvä koira.

Näin tuomari Leila Kärkäs minusta sanoi:

Tällä hetkellä hieman matalaraajainen,toivottavasti kasvaa vielä raajakorkeutta.Hyvä pään vahvuus ja mittasuhteet.Hyvä eturinta ja runko. Tasapainoiset hyvät kulmaukset ja hyvä raajaluusto. Hyvä sivuliike, takaa hieman kapea. Hyvä karvan laatu. Miellyttävä käytös.

Minun poikakaverini Penu oli mukana,ekaa kertaa näyttelyssä. Hienosti meni, Penu oli pentujen VSP ja sai vielä KP:nkin. Laitan tähän loppuun vielä näyttelystä pari kuvaa.

Onnea Rakkaalle Penulle meidän koko perheeltä!!