Eilen päästiin taas piiitkästä aikaa Hyvinkäälle koirakylpylään. Katja ja Penu tuli meidän seuranamme, tai siis oikeesti me päästiin Katjan kyydissä. Penulle tämä oli eka kerta, vaan kun mä näytin ekax mallia, niin Penuhan oivalsi kupletin juonen oitis. Meidät oli jaettu kahteen ryhmään ja mun ja Penun ollessa altaan toisella puolella, Outi oli vastarannalla Rivan ja Jotan kanssa. Tilaa oli kovasti kaikilla, eikä mitään rähinöitä ollut tälläkään kertaa.Eikä me yleensä rähistäkään, kivempihan se on kaikki sovussa keskenään! Puolituntinen meni ihan hurahtaen ohi ja täytyi antaa seuraaville vuoro.....oisin mä kyllä vielä jatkanutkin, mutta täytyyhän sitä antaa kavereillekin tilaa. Altaaseen seuraavina pulahtivat tutut tytöt Doris ja Baila sekä Aatu,( josta olikin pikkupojasta kuoriutunut jo varsin komea miehenalku, Pusunam!! ) Lisäksi siellä oli Pirre ja Hippa (jälkimmäinen oli minusta kumman näköinen perroksi, kunnes äiti kertoi, että sehän on Puli) vaan hienosti Hippakin siellä ui, vaikka ei ihan oikea vesiäinen olekaan, vaan enemmänkin ymmärrykseni mukaan karja- ja paimennusalalle suuntautunut. Me käytiin sitten pesulla ja föönaamassa turkit kuiviksi. Penu odotti kiltisti, kun mä laittauduin nätiksi ekana, sitten föönattiin Penu. Outilla oli hyviä nameja taskussa, kiitokset vielä kerran!! Ottivat sekä Pia että äiti meidän kameralla kuviakin, niistä ei taaskaan kummoisia tullut, mutta siellä niin haastava valaistus.... jotain kuitenkin täytyy laittaa näytille,uskotte kuinka kivaa meillä olikaan!! Hymy

1258273064_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Minä ja mun 1v. lahjaksi saamani vesilelu, on meinaan ollu kovassa käytössä!!

1258273151_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Penu hoputtaa Katjaa...`tuu jo äiti, Inez on uimassa jo!! `

1258273265_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Minä

1258273314_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Minä

1258273336_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Tietysti Minä.... täytyy varmaan kohteliaisuuden vuoksi näyttää muidenkin uintisuorituksia Silmänisku

1258273481_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Tuonneko muka pitäis mennä???? Kaikkeen se Inez-neito saakin houkuteltua...

1258273515_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

No, onhan täällä pallojakin.

1258273548_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Ei tää olekaan yhtään hassumpaa...

1258273576_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Urakka suoritettu ja pallo hallussa!!

1258273770_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Tähän väliin... Minä!!  Mä vähän esitin niinko jotain Baywatch-typykkää.

1258273899_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Mikäs se tuossa viilettää.....??... Sehän on Hippa!

1258273976_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Baila pallo suussa vedessä ja Aatu kertoilee kuulumisia Pialle.

1258274102_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Pirre ja Hippa menossa peräkanaa polskuttelemaan!