Tämä aamu alkoi klo 4 ihan normaalisti.Käytiin aamupisulla ja postilaatikolla, minä vapaana rinnalla kulkien. Syötiin aamupalat ja äiti valmistautui töihin lähtöä varten. Ulkoa kuului outo tömähdys, vaan eihän sinne pimeään mitään nähnyt, niin ei kiinnitetty mitään kummempia huomioita asiaan. Sitten klo 5 lähdettiin tapamme mukaisesti aamukakkalenkille, minä panta kaulassa ja nätisti remmissä. Eikä mennyt taaskaan kuin hetki, kun sain nenääni HAJUN!!  Siinä unohtui kävele kauniisti remmissä-ohjeet, kun meikälikka rynnisti koko narun mitalla tuon jo tutuksi käyneen ketun hajun perään.Äiti koitti pysyä narun jatkona. Taas minä nuuhkuttelin ja pärisin välillä NUUH NUUUUUH MRRRRRRRRRRRRRRR NUH NUUUUH MRRRRRRRRRRRR!! Tielle päästyä äiti näki tämän ketun. Siinä se seistä möllötti meihin katsoen, yrittämättäkään paeta. Äiti polkaisi kovasti jalalla maata....silloin SUURI metsästyskoira minussa heräsi. Päästin semmoisen miehekkään haukun, että johan läx kettu menemään. Taidettiin taas herätellä naapureitakin Nolostunutsamalla. Sitten vaihdettiin suuntaa, ketun menosuunnasta poispäin. Silti minä vähän väliä kurkin taakseni, josko se mokoma vaan uskaltaisi vielä kuonoansa näyttää. Välillä katselin äitiä, olikohan tyytyväinen, kun pelotin pedon pois. Semmonen onneton tömistely mitään auta. Ei kehdannut repolainen enää naamaansa meille näyttää. Se oli valtavan iso kettu, kaikenlisäksi hyvin vaalea, miltei valkoinen. Äiti ja isi on kerran nähnyt sen päivänvalollakin, lieköhän joku albiino yksilö.

Sitten päivän toinen hyvä teko. Äiti on kovasti miettinyt isille joululahjaa, vaan ei ole vielä keksinyt........tai nyt on. Autoin äitiä päättämään, että meidän isi tarttee uudet tohvelit.

1259589074_img-d41d8cd98f00b204e9800998e