Äiti käytti mua lekurissa keskiviikkona. Siellä me katseltiin semmosta ruutua, mistä se eläinlääkäri näytti meille pieniä palleroita ja kutsui niitä pennuiksi. Enempi ne kyllä näytti minusta pikkuriikkisiltä delfiineiltä, jos nyt joltain niitten oli tarkotus näyttää. Onnitteli vielä kehuen kuinka hieno tuleva mamma olenkaan.Nyt me sit kuukauden verran odotellaan ja sit on h-hetken aika!!!  Olo on vallan mainio ja agilityharkoissakin ollaan vielä käyty, mennään vähän mun halujen mukaan ja kivaahan se vielä on ollut. Lisäksi me on torstaisin käyty keppiryhmän harkoissa, toivottavasti toi äiti on siitä jotain oppinut, kun ensi viikolla on jo viimeinen kerta. Kävely on välillä ollut hiukka pakkopullaa mutta uiminen on ihan yhtä jees, kuten aina!! Mä jo kovasti oottelen sunnuntaita, silloin meillä on vesikoiratreffit uintireissun merkeissä!! Toivottavasti moni mun kavereista pääsee mukaan.

 

Penunkin kanssa tavattiin tossa pikaiseen ja kovasti siinä kerettiin pusutellakin, me ollaan oikeesti niin rakastuneita!!!  Penu on paitsi komea ja lihaksikas, niin myös tosi taitava agilityssäkin. Elämänsä ekat kisat vasta kävivät ja heti 0-tuloksella ja suoraan ykköspallille!! Ei mikään turha rakas mulla!!! Koitetaan saada kuviakin tänne sit meidän treffeiltä ja pikku kertomus, kuinka on vesiäisille uinti maittanut.