Lauantaina äiti sanoi isille, joka jälleen kerran meni töihin, että meidät kyllä heität Mukkulan rantaan ensin. Näin siis tehtiin ja meikälikka pääsi uimaan. Saatiin vielä Kiia ja Xena kavereiksi. Uitua tuli kovasti, vaikkakin ranta oli tosi siivottomassa kunnossa vieressä olevan hiphoppareiden tapahtuman takia. Vaikka se paikka on nimenomaan koirien uittopaikka, ei me koirat olla niin nipoja, että koitettais estää ihmisten uimista siellä ja niin nytkin siellä kävi myös ihmisiä pulikoimassa. Nähtiinpä yksi naku-uimarikin. Siinä oli lähistöllä olevien miesten pupillin pohjat kovilla, ettei vallan pullahtaisi koko valkuaiset rantahietikolle. Hiukan meinasi tulla riitaa Xenan kanssa mun uimalelusta, muuten oli mukavaa. Tulipa rantaan myös lapinkoira- perromix. Se oli aikas vinkeän näköinen, muttei tykännyt muista koirista, joten ei tehty sen kummempaa tuttavuutta. Uimareissun jälkeen äiti haki ärrältä jätskiä meille kaikille ja mentiin Kiian luo sitä syömään. Äkkiähän minä vetäisin oman pikarini tyhjäksi, jonka jälkeen outo tuoksu tuli Kiian huoneesta nenääni.

Vähänks mä ihmettelin, mikä kumma toi on!! Sit mä aloin päästeleen innoissani häntä viuhtoen ja vispaten ihquääniäni, niin äitikin tuli katsomaan outoa otusta.

MOI!!! Mä olen Iines, sinun kaimasi. Viittitkös vähän varoa ton häntäsi kanssa, ettet kaada mun häkkiäni. Eikä pieni ruokarauhakaan olisi pahitteeksi.

Mentiin takaisin keittiöön, mutta kun äiti käänsi selkänsä, olin jo taas Iinestä katsomassa. Taas mut haettiin sieltä pois, mutta sama kuvio toistui yhä uudelleen ja uudelleen. Oli se niin jänskä otus, etten voinut uteliaisuudelleni mitään, moista kun en ollut ennen nähnyt.   Paahteinen kotimatka oli vielä edessä, onneksi äitillä oli pikkurepussaan mulle vettä ja kuppi mukana. Siinä sitten ajan kanssa lönköteltiin kotiin, huilitaukoja pitäen ja vettä hörppien.