Herättelin äitiä lauantaiaamuun jo ennen kuutta, kun arvasin että menoa taas tiedossa edellisiltasen näyttelyhäkin esiin kaivelun ja näyttelykassin pakkailun takia. Nousihan se viimein ja päästiin aamutoimien kimppuun. Ilma näytti upealta ja tuntui, että tästä tulee hieno päivä!  Hyvissä ajoin lähdettiin poimimaan porukkaamme kasaan. Ensin Minna ja Onni kyytiin, sitten Katjan ja Penun luo. Siellä äiti nousi autosta auttamaan Katjaa tavaroiden ja Penun kyytiin saamiseksi. Sanoi siinä ohimennen että kumma kuminkäry täällä, jonka Katjakin totesi. Matka jatkui......vaan ei kauaa. Oltiin jo miltei motarille menossa, kun äiti joutui pysähtymään risteysalueelle ja siinä vilkaisi ohimennen taustapeiliin. Kaamea sininen savu nousi katkuineen kuskin puoleisesta takapyörästä!! Siinä ei auttanut muu, kuin todeta ettei tällä autolla pääse Sysmään asti.Pikainen tilannekatsaus...Katja, voiks teidän autolla mennä?? Se on Heinolassa, tarkoitus oli paluumatkalla jäädä kyydistä ja vaihtaa omaan autoon, totesi Katja. No, Minna....mites teidän auto??? jatkoi äiti jo miltei epätoivoisena. Samantien Minna jo kaiveli puhelinta esiin ja hoputti Tomppaa menemään pihalle tyhjentämään autoa, jotta voimme vauhdissa vaihtaa autoa. Kiitos Tompan ripeän avun, pääsimme jatkamaan matkaa ilman hirmuista hoppua ja pelkoa myöhästymisestä kehässä. Päivä ei tuntunutkaan enää niin hienolta. Näyttelyalueella oli isoja tarhoja, joissa oli poneja ja hevosia käyskentelemässä, tämä ryhmis kun oli Sallan Tallin maneesissa. Vähänks me Penun kanssa haukuttiin niitä hevosia, mutta taisivat olla joko kuuroja tai sitten tosi jäätäviä tyyppejä kun eivät meille korvaansa lotkauttaneet. Paikkana ja järjestelyiltään kivasti järjestetty tapahtuma. Tuuli vaan yltyi ja pilvet peittivät auringon, se pisti mammat tärisemään ja nenut punoittamaan. Me mentiin Penun kaa toiseen näyttelyhäkkiin ja Onni sai oman häkin siinä vuoroamme ootellessa. Kauaa ei Onnin tarvinnut ootella, kun heidän vuoronsa tuli. Hiukan pettyneenä EH:n ja VEK1 kera tuli Minna kehästä, vaikka veteraani-Onni kyllä pisti parastaan. Seuraavana oli Katjan ja Penun vuoro nuorten luokassa. Sama EH-linja jatkui NUK2 kera.

Ineeeeeeeeeeeeezzz, näätkö sä, mä oon jo täällä kehässä!!

Sitten viimeisenä meidän porukasta oli mun ja Minnan vuoro mennä kehään, sama linja edelleen,  EH ja NUK1.

Kuvat taas huonoja, niinkuin miltei aina hämärissä halleissa otetut. Ompahan muistona muiden joukossa. Kotimatkalla jätettiin Katja ja Penu Heinolaan, Minnan pihassa vaihdettiin auto taas omaan ja hissukseen koitettiin körötellä se kotiin, ettei enää lisävahinkoja tulisi. Onneksi asumme lähekkäin, matkaa vajaa 2 km. Silti katku tuntui kotipihassa taas jo aikas voimakkaana. Toivottavasti saadaan auto huollosta mahd.pian, ettei mun harrasteet kovin kärsisi. Äiti ja Isi kyllä voivat pyöräillä töihin, se tekee niille hyvää.